Keto Espoo

Keto Espoo

perjantai 2. joulukuuta 2016

ICT-mentorit valmistuvat 2.12.2016

Kehittyvä toimintakulttuuri- hanke päättyy joulukuun 2016 lopussa. ICT-mentorit jatkavat 2017 viidellä palvelualueella opintopiiriensä vertaisohjaajina. Keto-hankkeen järjestämä koulutus- ja mentorointitoiminta on päässyt 1,5 vuoden aikana tavoitteeseensa Espoon kaupungin suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa :Espoossa valmistui 2.12.2016 52 ICT-mentorikoulutuksessa ollutta esiopettajaa ICT-mentoreiksi. Onnittelut ! Ja suunnattoman suuret kiitokset paneutumisestanne opintoihin ja digipedagogiikkaan sekä panoksestanne ICT-workshoppien ohjaamiseen.


Iloa & Valoa 2017 alkavaan ICT-mentoritoimintaan teille jokaiselle

Yst.t.Terhi Kuoppala,
 ja Marja Hokkanen
 pedagogiset  ICT-ohjaajat

P.S. Kehittyvä toimintakulttuuri-hankkeen blogi-sivuja ei enää päivitetä
hankkeen päättymisen myötä.
Osa ICT-mentoreista on jo perustanut omia blogeja.



Updated: Terhi Kuoppala, Pedagoginen ICT-ohjaaja, Keto-hanke


lauantai 26. marraskuuta 2016

AISTISEIKKAILU

Aistiseikkailu on hauska ja elämyksellinen toimintatuokio, jossa syvennytään moniaistilliseen kasvatukseen ja hankitaan virikkeellisiä toimintaideoita hyödynnettäväksi lapsiryhmien parissa.
- Aistiseikkailu-tarinan toteuttaminen lattiakuvituksen, luovan liikkeen ja kehosoitinten kautta. -Toiminnan ohessa käydään yhdessä läpi, miten ne tukevat lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimisvalmiuksia.

Sisältö:
- moniaistillinen kasvatus kokonaisvaltaisen kehityksen ja oppimisvalmiuksien tukena
- Aistiseikkailu-tarinan toteuttaminen lattiakuvituksen, luovan liikkeen ja kehosoitinten kautta

LATTIAKUVA-MENETELMÄ
Esimerkiksi : Vedenlalainen maailma- teema
Lattiakuva-menetelmässä luodaan lattialle veden pinnan alainen maailma yhdessä.
Laitetaan hiekkaa ja kiviä mahdollisuuksian mukaan, lisätään simpukoita ja isoja ja pieniä kiviä ja vesikasveja. Laitetaan itse tehdyt eläimet mereen kuten kalat, merihevoset,ravut,meritähdet jne. (tukeva pahvi) Iloisia, voimakkaita ja erottuvia värejä.
Voidaan laittaa myös ns. jouluvalot alas hiekan kohdalle. Keskustellaan ja sadutetaan millaista elämä on meressä aamulla ja päivällä, entä mitä tapahtuu kun tulee ilta ja yö Voidaan kuvitella miten aarrearkusta tipahtaneet kolikot  (Lidlin foliosuklaarahat tai itsetehdyt tai jouluvalot) kimmeltävät meren pohjassa, osoitetaan taskulampulla pimeässä.Ohjaaja sujauttaa salaa tekemiään merenneitoja ja/tai muita hahmoja maisemaan(yllätyksellisyys).
Maisemaa tutkitaan ensin ilman vaalean sinistä harsoa ja sitten niin että kaikki peittyy ohuen ja läinäkyvän harson ( merivesi) alle.
Ohjaajalla on faktatietoa, mutta lasten kaikenlaiset myös mielikuvitukselliset ajatukset kootaan esim. äänittämällä. Annetaan lasten valokuvat itselleen merkittäviä kuvakulmia yhteisesti luodusta teoksesta.

-Valokuvista kukin voi työstää itselleen oman sadun esim. Book Creatorilla digitaalisesti
-Lapsi voi asettaa tekemänsä merieläimen maisemaan ja ottaa useita kuvia siitä eri yhteyksissä. Valokuvista tehdään kuvakollaasi , joka tulostetaan ( voi harkita ison julisteen tekemistä Sellon TVT-pajassa, ohjaaja auttaa). Kuvakollaasiin lisätään QR-koodina  lapsen satu niin että tarina jatkuu jokaisessa kuvassa. Vastaavasti valokuvista voidaan tehdä värillinen sarjakuva ja aikuinen auttaa kirjoittamaan puhekupliin lapsen sadun sarjakuvamuotoon.
-Lapsi voi liikuttaa tekemäänsä eläinten ja kaverit omiaan maisemassa ja yksi heistä videoi pienissä pätkissä minielokuvan
-Tehdään kuten edellä mutta yksi ottaakin valokuvia jokaisesta kohtauksesta. Valokuvat viedään eri sivuille Book Creatoriin ja lapset puhuvat tarinan. Kuvaan voi liittää myös sanataidetta eli lasten tekemiä runoja ja lapset voivat laulaa vesi,meri ja merenneito ja merieläimiin liittyviä lauluja vaikkapa sivu kerrallaan tai vain joillekin sivuille
Väritystehtäviä
Valitse ja väritä värityskuva.
Merirosvoja: http://www.varityskuvia.org/historiallinen/merirosvot/index-1
Mikä-mikä-maan merirosvoja: http://www.disney.fi/jake-ja-mika-mika-maan-merirosvot/tulosta-ja-varita/
Merihevosia: http://www.varityskuvia.org/elaimet/merihevoset/index-1
Merenneito: http://www.varityskuvia.org/piirretyt/merenneidot/index-1
Muita mereneläviä: http://coolmom.info/fi/pages/607931
Myös googlettamalla värityskuvat rapu, meritähti, simpukka jne löytyy sivuja

Digitaalinen kirja
Book Creator
Paint a Story
Kids Story Builder
Sarjakuvan tekemiseen
(Valmiita kuvia ) Comic Strip Creator (WIN10)
Comic Cam
Kuvataide:
Sketch Me- piirtäminen ja sarjakuvat
Fotor
Fresh Paint
TUX Paint

Äänitys:
Puheentallennus (sininen, valkoinen mkrofoni)
Audio Record
Audio Recorder
Easy Sound Recorder

Video:
Elokuvakone
Movie Maker
Stop Motion StudioClip Collage Movie Maker
Crazy Video Maker
Reverse video ( taaksepäin lopusta alkuun)
QR-koodi
Tee QR-koodi
Lue QR-koodi: QR-code skanner 8 tai QRReader

Aistiseikkailuun löydät ohjekirjan ja kortit Varhaiskasvatuksen tietopalvelusta


Updated: Terhi
Creative Commons -lisenssi


24.11 esiopettajien ICT -workshopista poimittua

24.11.2016 esiopettajille järjestetyssä ICT-workshopissa saimme opetella kirjaimia, tavuja, sanoja ja riimejä ohjelmoimalla ( ohjaamalla) pariamme lattiakuvien päälle asetettuja kirjaimia pitkin. Ja kun esiopettajista on kyse, he keksivät jo muitakin erilaisia toteuttamistapoja kuten numeroilla, pikalukukorteilla jne. Työpajan meille oli suunnitellut ja ohjannut Nina Nissinen, ICT-mentori



ICT-mentori Tuula Smolander ohjasi esiopettajia editoimaan videoita Power Director- sovelluksella yhdistäen teemoja, liikkuvia tekstejä ja musiikkia.


ICT-mentori Anne Pervalan kanssa puolestaan teimme Book Creatorilla kuvakollaaseja, soivia ja kolmiukotteisia joulukortteja sekä puhuttuja joululeivonnaisreseptejä ja hauskaa oli.

ICT-mentori Sanna Kaikkosen johdolla työpajaan osallistuneet esiopettajat saivat kokeilla tehdä Stop Motion animaatioita. Syntyi suloisia animaatioita mm. pikku-peikon matkasta metsän läpi uimaan lammelle, munivasta linnusta, maan alta kasvavista sienistä.

ICT- mentori Reetta Kuivila opasti esiopettajia tekemään QR-generaattorilla joulukalenterin. Lapset olivat värittäneet tarkasti mandala-värityskuvista joulupalloja kakkupaperin päälle ja näiden taakse oli Reetta upottanut QR-koodeja. Koulutuksessa kuului ihastuneita huudahduksia kuvien, tekstien ja musiikin paljastuttua QR-koodeista!
Koko komeuden kruunasi jouluvalot, joihin jokainen kalenterin " luukku " oli ripustettu.







Joulun odotuksen tunnelmaa loi jouluinen musiikki, piparit ja joulusuklaa kaffen kera.
Koulutettavista mukavinta oli saada harjoitella asiantuntevassa seurassa rauhassa ja ajan kanssa kunnolla jokaista sovellusta runsasta materiaalia hyväksi käyttäen.



Updated: Terhi Kuoppala, Pedagoginen ICT-ohjaaja

perjantai 25. marraskuuta 2016

GarageBand ja laulupiirtäminen


LAULUPIIRTÄMINEN- Piirrä laulaen-Laula piirtäen
(Piirroslaulukirja ja Laulava Kynä -CD)
Minna Lappalainen :laulupiirtämisen opas, nuotit ja leikit kirjaan
Laululaukkuperhe-tuote, Varhaiskasvatuksen tietopalvelu

Laulupiirtämisessä paperin reunat eivät ole rajana, sillä laulupiirtää voi myös ilmaan, kaverin selkään, isolle yhteiselle paperialustalle tai vaikkapa hiekkaan tai lumeen!
Laulupiirtämistä toteutetaan  laulaen, piirtäen, leikkien, liikkuen ja yhdessä uutta luoden.

Sisältö:
- muodostetaan hyvä yleiskuva laulupiirtämisestä menetelmänä
- perehdytään keskeisiin harjoitteisiin, työtapoihin, periaatteisiin ja käyttömahdollisuuksiin
- useita laulupiirtämistarkoitukseen tehtyjä lauluja ja näiden erilaisia toteutustapoja

Laulupiirustus: ( toinen ohjaajista ottaa jokaisesta vaiheesta joko valokuvia tai videonpätkiä) ja toinen keskittyy vain ohjaamiseen
- opetellaan muutamia aiheeseen liittyviä lauluja kaikulauluja
- kuunnellaan  musiikkia ( esim. meren aallot ja kohina)
- opettaja kertoo tarinaa ja on piirtänyt keskelle paperia valmiiksi saaren
- hän kertoo että lähdemme merimatkalle laulaen
-lattialla on suuri paperi jonka ympärille lapset ovat kokoontuneet
- jokaisella on väriliitupaketti
- tarinan edetessä piirretään omalla kohdalla musiikin ja/tai laulun  rytmiä ja sävyä ilmentäen viivoja, naputuksia, pisteitä jne joku haluaa piirtää kuviakin
- aluksi on sovittava vaihdetaanko piirrettäessä paikkaa esim. vastapäivään jolloin myös toisen lapsen piirustuksen viereen päästään
-opettaja johdattelee piirustuksen kulkua esim. että millä pääsemme saareen ( piirretään laiva, lasten on itse keksittävä), mitä pitkin laiva kulkee ( meri, ja meren aallot) mitä voi nähdä matkalla esim. delfiinin hain jne , entäpä pinnan alla jne voi olla satuhahmojakin
-sukelletaan meren pinnan alle ja katsellaan mitä siellä näkyy ja piirretään mereen esim. laulu Meren pinnan alla on merimakkaralla… jne
Laulupiirtämisessä voidaan säestää mm. GarageBandin instrumenteilla tai äänittää sen mikrofonilla laulut tai tehdä piirtämiseen sopivia ääniefektejä

Kokeilimme yhdessä laulupiirtämistä Hösmärinpuiston koulun esiopetusryhmässä S2-oppilaiden ja  ICT-mentori Tuulikki Larkiolan kanssa

Updated: Terhi
Creative Commons -lisenssi


ICT esiopetuksessa Roosaliinan päiväkodissa


Kuukausittain tutustumme lasten kanssa uusiin sovelluksiin, esimerkiksi aloitimme Molla ABC:llä ja oman nimen kirjaimilla elokuussa, syyskuussa otimme valokuvia metsässä luuppia apuna käyttäen. Valokuvat kokosimme BookCreator ohjelmalla kirjaksi nimeltä ” metsän aarteet. Lokakuussa käytimme Frehspaint ohjelmaa ja maalailimme syksymaalauksia, marraskuussa olemme tehneet StopMotion animaatio elokuvia. Näiden lisäksi olemme hyödyntäneet netissä olevia sivustoja esimerkiksi Oppi ja ilo, Ekapeli, Papunet, myös satunetistä olemme kuunnelleet satuja.

Koodaukseen tutustuimme robottileikillä eli kehokoodauksella. Lattialla oli ympyrämuotojen päällä kirjaimia ja lapset etsivät pareittain tietyn sanan oikeat kirjaimet oikeassa järjestyksessä. Toinen lapsista oli robotti ja toinen ohjelmoija. Ohjelmoija antaa robotille tarkkoja ja selkeitä ohjeita esim.kaksi askelta eteenpäin, käänny vasemmalle ja yksi askel eteenpäin ja kerää kirjain…näin edetään niin kauan, että kaikki sanan kirjaimet on kerätty, sen jälkeen kirjoitetaan ja luetaan sana yhdessä lattialle. Osia vaihdetaan niin, että kaikki saavat olla sekä robotteja että ohjelmoijia. Seuraavaksi leikittiin Beebotilla lasten itse tekemien ruutu alustojen kanssa esim. toinen lapsista laittoi pienen nallen johonkin valitsemaansa ruutuun ja toinen ohjelmoi Beebotin menemään nallen luo. Lisäksi kokeilimme vielä netissä Code.org sivuston koodikoulua minecraft ja frozen hahmoilla. Koodikoulu tehtiin yhdessä monikosketusnäytöllä, jolloin yhden koodatessa muut saivat katsoa ja jännittää yhdessä meneekö oikein.

StopMotion ohjelmalla teimme pieniä animaatioelokuvia lasten itse valitsemista aiheista ja materiaaleista. Käytössä oli puutikkuja, nappeja, dinosauruksia, pieniä hedelmiä, erilaisia eläimiä ja autoja sekä erilaisia taustoja mm.automatto. Lapset päästivät luovuuuden valloilleen ja syntyi hauskoja elokuvia mm.kun dinosaurukset pelaavat jalkapalloa tai matelijat valtaavat maatilan. Kuvasimme lasten kanssa myös seinän läpimenoa ja kaapin sisälle ahtautumista ym.



Tässä tikku-ukot taistelevat banaanimiekoilla.
Joulukuussa teemme joulukortit perheille Drawfree kuvankäsittelyohjelmalla. Jokainen ottaa itsestään tabletilla selfien tonttuhattupäässä ja muokkaa kuvan taustan ja reunukset haluamallaan tavalla kuvankäsittelyohjelmalla sekä kirjoittaa korttiin hyvän joulun toivotuksen sähköisesti, lopuksi kuva tulostetaan.
Suunnitelmissa on vielä, että jokainen saa tehdä oman kirjan Bookcreator ohjelmalla. Kirjaan lapsi saa itse ottaa valokuvia ja kirjoittaa tekstiä.


©Ninni Nissinen ICT-mentori, Roosaliinan päiväkoti
Updated:Terhi Kuoppala,Pedagoginen ICT-ohjaaja