Keto Espoo

Keto Espoo

perjantai 18. joulukuuta 2015

Puppet Pals HD Director´s Pass- uusia kansansatuja?

Kivenlahden kirjastopajassa Heliminna ja Deepti opettivat kuinka tehdään animoituja satuja. Hauskuus PuppetPals Directors Pass- sovelluksessa piilee siinä, että lapsi voi tehdä itsestään valokuvan kautta hahmon, joka seikkailee animoidussa sadussa. Lapsi voi myös ottaa kuvan taustasta ja laittaa itsensä vaikka seikkailemaan kaverin kanssa kirjahyllyyn tai vaikka ikkunasta otettuun kuvaan traktorista. Sormella voi liikuttaa hahmoa ja samalla kertoa tarinaa, joka äänittyy tarinaan. Satua voi tehdä useampi henkilö samaan aikaan (esimerkiksi kaksi lasta ja aikuinen).

Apple Storesta 3.99e saa käyttöön omien valokuvien käytön sekä runsaasti valmiita hahmoja/ taustoja. Hauska ohjelma lasten käyttöön!

Kiitos Heliminnalle, Deeptille, koko eskariryhmälle !

Terhi Kuoppala, Pedagoginen ICT-ohjaaja

torstai 17. joulukuuta 2015

Korvatunturin joulukalenterista katosivat numerot


Tilanne korvatunturilla oli vakava. Joulupukin joulukalenterista oli hävinnyt kaikki numerot eikä joulupukki voinut tietää kuinka monta päivää oli jouluaattoon. Tonttu Tomera päätti pyytää eskariryhmän lapsia auttamaan numeroiden etsimisessä. Lapset joutuivatkin tekemään kaikenlaisia puuhia mm menemään oven läpi jonossa, ohjelmoimaan Bee-botteja ja liikkumaan värien mukaan sekä pelaamaan monikosketusnäytöllä  Lukimatin  numerorataa (Neure) ja Edun helminauhapeliä.  Lopulta kaikki numerot löytyivät joulukalenteriin ja lapset pystyivät lähettämään viestin joulupukille, että jouluun oli vielä 14 päivää.

1) Seinien läpi käveleminen (stop motion sovellus Windows-tabletille vastaavia löytyy myös iOS-tableteille). Tämän voi tehdä kävelemällä/ konttaamalla, pomppimalla yms. Ensimmäinen lapsi voi nostaa yhden sormen pystyyn toinen kaksi jne.


2) Edun helminauha


Tässä tehtävässä lapset siirsivät helminauhalle järjestyksessä vuorotellen numeroita.  Jos lapsi siirsi numeron yksi - hän kinkkasi toiselle puolelle luokkaa ja siirsi yhden multilinkin laatikosta toiseen. Jos lapsi siirsi numeron 7 – hän kinkkasi ja siirsi 7 multilinkkiä. Näin minimoitiin myös seisomista. Muistiakin pääsi harjoittamaan.






3) Bee-bottien ohjelmoiminen

Esiopetusryhmä jaettiin kahtia. Puoli ryhmää oli ulkona ja puoli ryhmää teki tehtäviä sisällä.  Sisälle jäänyt ryhmä jaettiin kahtia. Toinen ryhmä etsi järjestyksessä parittomia lukuja kuvassa olevalta alustalta (alusta on tehty sopivan kokoisista paperinpaloista, jotka on kiinnitetty teipinpätkällä toisiinsa.) Kun ryhmä oli liikuttanut Bee-bottia lähtöpisteestä numeroon yksi, he katsoivat ykkösneliön värin ja kipittivät taulun alle kiinnitettyjen tehtäväkorttien luokse ja tekivät annetun tehtävän. Toinen ryhmä tuli ja koodasi Bee-botin paperiin numero 2 ja lähtivät tekemään annettua tehtävää. Ryhmä yksi palasi koodaamaan Bee-bottia numeroon 3 jne.  Loppuvaiheessa lapset alkoivat leikkiä ja liikuntatehtävät muuttuivat vaikeammiksi – lapset menivät pöytien alta ja Bee-bottien ohjelmointiin lapset suunnittelivat haastavampia reittejä. Tehtävästä olikin muodostunut leikki. Ryhmässä neuvoteltiin, neuvottiin ja keksittiin.  Kuvassa näkyvä alusta oli sopivan haasteellinen eskareille. Bee-bot  peli oli mukava ajatteluntaitoja ja ongelmanratkaisua kehittävä liikunnallinen peli.









Marja Hokkanen, Pedagoginen ICT-ohjaaja
Update:Terhi