Keto Espoo

Keto Espoo

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Innokkaan! innostamana

21.1.2016 Lähtölaukaus koodaukseen koulutukseen osallistui ict-mentorikoulutuksessa olevia esiopettajia 15.Kouluttajana toimi Innokas!-verkoston Minna Kukkonen. Omia työkäytäntöjään alkeiskoodaamisesta ja ohjelmoinnista esittelivät myös Keto-hankkeen pedagogiset ICT-ohjaajat Marja ja Terhi.



Koulutuksessa lähestyttiin aihetta arjen teknologian ja varhaiskasvatuksen arkitilanteiden kautta. Minna puhui merkityksellisestä oppimisesta millä on jokin yhteys lapsen elämään sekä erilaisten ilmiöiden tutkimisesta. Lapsille on myös tärkeää saada soveltaa oppimansa käytäntöön.  Teoriaosuudessa Minna kertoi kuinka vastata OPS2016 tuomiin haasteisiin koodaamisen ja ohjelmoinnin osalta leikillisesti ja pelillisesti. Esiin hän nosti mm.laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet, monilukutaidon sekä tutkivan oppimisen. Hyvin inspiroivaa oli kuulla innovaatiokasvatuksesta. Koska lapsi on luonnostaan utelias ja kyselevä ja suunnittelee luovasti keksintöjään, on esiopetuksessakin hyvä tukea tämänsuuntaista innovatiivista asennetta ja toimintatapaa. Yhtenä tavoitteena on kriittisen ajattelun opettaminen sekä teknologian monipuolinen hyödyntäminen, jopa yrittäjyyskasvatus.


Vähitellen siirryimme ajatteluntaitoja, loogisuutta sekä ongelmaratkaisutaitoa kehittävien oppimisvälineiden ja menetelmien kokeilemiseen. Teimme vaiheittaisia ohjeita ja testasimme niitä. Luokittelimme, sarjoitimme ja kokeilimme erilaisia kombinaatioita.

Esiopettajat ideoivat  uusia luovia tapoja opettaa ohjelmoimalla Bee-bot robottia.Videolta löytyy vain muutama. Yksi hauskimmista oli Minnan kertoma joukkue-peli. Bee-boteilla oli joukkuekypärässä nuppineuloja. Bee-botit ohjelmoitiin kulkemaan maaleihin, joissa oli mini-ilmapallo. Pisteen sai, jos Bee-bot kävi rikkomassa sen. Aarresaari-alusta kirvoitti mielikuvituksen lentoon. Yksi ryhmä keksi, että Bee-bot voisi löytää QR-koodin, missä paljastuisi aarteen lopullinen kätköpaikka. Tai se keräisi kartalta vihjeitä. Läpinäkyvän alustan taskuihin sujautetut liikuntakortit puolestaan innostivat, koska Bee-botin saapuessa oikean liikuntakortin luokse, koko ryhmä sai toteuttaa kortissa olevan liikuntatuokion.Alla olevassa videossa lisää.





Koulutettavat saivat mukaansa Minnan antamat luentomuistiinpanot. Pedagogisten ICT-ohjaajien perustamissa suljetuissa Facebook-ryhmissä ICT-mentoreiksi koulutettavat esiopettajat jatkavat ideoiden ja kokeilujensa sekä hyvien käytäntöjen jakamista.

4.2.2016  osallistujien ryhmän nimi on ICT-mentorit MATOLA
21.1.2016 osallistujien ryhmän nimi on ICT-mentorit Windows-ryhmä
14.1.2016 osallistujien ryhmän nimi on ICT-mentorit Leke

Updated: Terhi
Creative Commons -lisenssi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.