Keto Espoo

Keto Espoo

torstai 18. helmikuuta 2016

Leikitään TV-toimittajaa

Mediataitoviikon molemmin puolin leikittiin monessa eskarissa valokuvaten ja videoiden. Kiltakallion Lastentalon eskarilaiset olivat ennakkoon ohjaajiensa kanssa nimenneet erilaisia mediavälineitä kuten tv ja radio sekä tietokone. Yhdessä oli mietitty millaisia ohjelmia niistä tulee ja ovatko ne totta. Onko Star Wars totta vai näyttelee joku vaan ?Entä ne piirretyt, miten ne voi liikkua?

Kun ohjelmia oli käsitelty, suunniteltiin millaista ohjelmaa haluttaisiin videoida. Toimituksia syntyikin useita.Tytöt halusivat satuhahmojen keväisen muotinäytöksen. Siinä pukeuduttiin Tuhkimoksi, Prinsessaksi ja Punahilkaksi. Toki muitakin hahmoja esiintyi sitä mukaa ,kun ne muistettiin.Aamupiiripenkkien päällä käveltiin mannekiinimaisesti ja esiteltiin vaatteita. Jokainen sai vuorotellen kuvata videon.

Säämies esiintyi monikosketusnäytön edessä. Monikosketusnäytölle laitoimme Suomen kartan säätietoineen. Asiantuntevasti säämies ( meteorologi) ilmoitti viikonpäivän, kuukauden ja vuoden sekä kuvaili meneillään olevaa päivän säätä. Lähipäivien säätä hän ei kuitenkaan arvannut lähteä ennustamaan, sää kun vaihtelee yhtenään. Säätiedotuksen jälkeen seurasi urheilutoimitus, jossa harjoiteltiin urheilijoiden haastattelemista.

Pikku Kakkosta varten lapset kuvasivat lempileikkipaikkojaan sisällä. Näin aikuisetkin saivat tietää yllättävän kivoista leikkipaikoista, jotka eivät juuri tilaa vaadi vaan leikkirauhaa. Ikkunan läpi kuvattiin myös pihan leikkipaikkoja.

Lapset ottivat valokuvia lempileluistaan ja äänitimme heidän kertomuksensa Book Creatoriin kuvan päälle. Lelut elivät lasten mielikuvituksessa voimakkaasti, öisin ne hiippailivat lasten huoneessa ja lääkärikäynnin aikana kuiskuttelivat lohduttavia sanoja. Lelut osasivat myös puhua ja äännellä, tietenkin.

Pikku Kakkoseen tarvittiin satuja. Teimme nekin lasten kanssa Book Creatorilla. Lapset piirsivät ensin useita kuvia eri sivulle ja äänitimme heidän kertomuksiaan piirustussivuille. Book Creator-sovellus kokosi teokset animaatioksi. Lapset iloitsivat omista ja toistensa minianimaatioista.

Updated: Terhi
Creative Commons -lisenssi




keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Avaruuseikkailulla


Ohrakasken päiväkotiin saapuessani eskarilaiset odottivat jo malttamattomina avaruusseikkailulle lähtöä. Aamupiirissä kävimme läpi kaikkien lasten syntymäpäivät ja horoskooppimerkit. Monet tiesivätkin jo omansa. Avaruusseikkailulle virittäydyimme laulu-leikillä: ” Astronautti valmis on…ja kaikki rallattelivat  kovaan ääneen kertosäettä ”Kuuhun saakka, kuuhun saakka ollaan matkalla.”

Jokainen lapsi sai oman tabletin ja siirryimme katselemaan tähtitaivaita Sky Walk tai SkyView Freen avulla. Lapset katselivat harmaata ja pilvistä taivasta tabletin kautta. Koska sovellus oli päällä, pikkuhiljaa alkoi kuulua ihastuneita huudahduksia: ” Mä löysin Kalat! Tuolla on toi Leijona!


Avaruuteen oli päästävä. Mutta millä matkaisimme? Mielikuvituksella tietenkin, lapset totesivat. Matkaan lähdimme Rocket Simulatorilla. Lapset  saivat valita omanlaisensa avaruusaluksen. Luettelimme numeroita kymmenestä alaspäin niin kuin kunnon lähtölaskennassa.



Leikimme että tabletti on avaruusaluksemme ikkuna, josta katselemme ulos avaruutta.Planets-sovelluksella sai valittua Globen eli katsottua kuinka maapallo pyörii avaruudessa ympäri.Earth-nappia painamalla pystyi tutkimaan erilaisia planeettoja ja sormella pyörittämään niitä eri puolilta, erilaisin sorminipistyksin suurentamaan ja pienentämään. Sky3D puolestaan näytti erilaisia tähtitaivaan kuvioita ja Sky2D ilmansuunnat. Solar System-sovelluksella  tutkimme planeettojen etäisyyksiä auringosta. Ryhmässä oli aiemmin leikitty kehollisesti valoja apuna käyttäen aurinkoa, kuuta ja maata ja näin havainnollistettu vuoden, kuukauden ja vuorokauden vaihtumista.



Lopulta pääsimme ”avaruuteen”, keskustelimme tähtien syntymisestä ja kuolemisesta. Sammutimme valot huoneesta ja teimme kukin omalla tabletillamme kauniin musiikin vallitessa Galaxy Creator-sovelluksella uusia tähtiä ja tähtisumuja sekä pyrstötähtiä ja mustia aukkoja. Lapset tekivät erilaisia kokeiluja yhdellä ja kahdella sormella sekä yhteistyössä parinsa kanssa neljällä sormella ja eri kulmista. Syntyi upeita taideteoksia. Lapset olivat aivan haltioissaan luomistyöstään.
Videon voi katsoa DreamBrokerista eli täältä
Takaisin maahan ei olisi haluttu lähteä. Niin paljon mielenkiintoisia ilmiöitä jäi vielä paljon tutkittavaksi.Toisen kerran sitten. Alkulaululla siirryimme takaisin avaruussukkulaamme ja matka kohti maapalloa saattoi alkaa. Mutta yllätykseksemme reitti muuttuikin ja saavuimme oudolle , uudelle planeetalle , jolle piti keksiä nimi. Mielikuvitusplaneetalla soitettiin musiikkia SketchASong-sovelluksella , jota jokainen sai itse säveltää. Kaikkien kappaleet kuunneltiin luonnollisesti aplodien saattelemana. 
Esimerkin SketchASong-sävellyksestä voi kuunnella DreamBrokerilla täältä
Space Shuttlea emme enää ehtineet kokeilla. Paluun aikana kävimme vielä läpi yhdessä avaruusmatkamme vaiheita. Lasten keskustelut ovat aina valloittavan ihania, kuten nytkin:
” Mun tarttee alkaa urheilla enemmän.Ja syömään kunnolla.Kokeilen myös leikkiä yksin jonkun aikaa. Koska aion astronautiksi ja ne syö vaan geeliruokaa ja ovat paljon yksin. Lihakset voi surkastua jos niillä ei tee mitään. Pakko hankkii muskelit ennen lentoa.”
”Kyllä tytötkin voi tutkia avaruuksia. Mä tutkin jo. Lomamatkalla isi näytti mulle taivaalta mikä mikin tähti on. Mä haluaisin tutkia tähtiä enemmänkin. Helsingissä on iso kaukoputki. Sinne haluan mennä.”
”Opin että me  ei pudota maapallolta. On sellainen vetovoima. Avaruudessa on kuitenkin vaikeaa itkeä -kyynel ei meinaa irrota.”
”No nyt mä tajuan miks meillä on aamu ja toisella puolella maapalloa ilta. Miks kuitenkin sanotaan aina että aurinko nousee jostakin. Eihän se nouse? Ne vaan näkyy kun meidän maapallo pyörii ja kaikki liikkuu siellä avaruudessa. Ei aurinko oo missään alhaalla.”
”Maapallo ei ole kaikki. Se on vain siellä avaruudessa, suuressa avaruudessa missä on muitakin palloja tai siis planeetoita. Ihmeellistä.”
”Jos tekisin oikean avaruusmatkan, en kuitenkaan haluaisi jäädä sinne. Maassa on niin paljon kauniimpaa.”
”Tykkäsin siitä tähtien tekemisestä. Ihan kuin olisin ollut siellä.”

Lisää avaruusaiheisia lauluja: 

Loiskis: Planeetat (Täältä tullaan avaruus,Avaruuteen pääsee kaukoputkella ja Avaruusraketti)

Kengurumeininki: Linnunradan sankarit (Rakettimatkapaketti, Linnunradan sankarit, Herra Kuu, Tähtisade, Avaruuden kukkia)

Updated: Terhi
Creative Commons -lisenssi