Keto Espoo

Keto Espoo

perjantai 11. marraskuuta 2016

Coding games - koodaamispelit


Kun lapset saavat harjoitella koodaamista kuvilla pareittain, he oppivat toisiltaan. Parityöskentelyn jälkeen jokainen voi kokeilla koodaamispelejä yksin. Useissa peleissä voidaan valita onko taustamusiikki päällä vai pois. Jotakin se häiritsee, joitakin inspiroi.
Älä jätä lasta yksin tabletin kanssa. Jotta kuvilla koodaaminen ei olisi vain yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvaa siirtelyä, keskustele lapsen kanssa miten hän päätyi siirtoihin ja ratkaisuihin. Selittäessään ja perustellessaan niitä lapsi oppii syvemmin eikä vain pintapuolisesti suorita .Voit opettaa muutamalle lapselle jonkun koodauspeleistä ja harjoittelutilanteessa heitä voivat toiset lapset pyytää pelikavereiksi. Olisi hyvä, että ryhmän lapsista muutama osaisi opettaa toisille erilaisia koodauspelejä.
Koodausta kuvakkeita siirtämällä voidaan harjoitella myös koko ryhmän kanssa yhdessä esim. suurelta monikosketusnäytöltä. Mikäli näyttö saadaan säädettyä pöytä-asentoon sen ympärille mahtuu kerralla kuusi ( 6) pelaajaa eli kolme joukkuetta yhtä aikaa.
Suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä kehittävät pelitMöllit https://itunes.apple.com/fi/app/mollit/id1041946489?l=fi&mt=8
Selainpohjaisia koodauspelejäAngry Birds https://studio.code.org/hoc/1
Kodable
https://www.kodable.com/ ( vaatii rekisteröitymisen)
Frozen Arendelin Elsa
https://studio.code.org/s/frozen/stage/1/puzzle/1
Flappy
https://studio.code.org/flappy/1
Scratch
https://scratch.mit.edu/
BotLogic
http://botlogic.us/
Scratch Juniorille ohjeita http://koodiaapinen.fi/kirjasto/scratchjr/
Esimerkkejä mitä kaikkea Scratchilla voi tehdä
http://www.scratchjr.org/teach.html

Windows- tabletille:Turtle Coding for Kids
https://www.microsoft.com/fi-fi/store/p/turtle/9wzdncrdlznj
Updated: Terhi
Creative Commons -lisenssi