Keto Espoo

Keto Espoo

maanantai 19. lokakuuta 2015

iPad-pajakokeilut esikoululaisille kirjastoissa

Aloitimme yhteistyön Espoon kirjastotoimen kanssa elokuussa 2015. Sovimme kirjaston mediakasvattajien ja kirjastonhoitajien kanssa yhdessä toteutettavista iPad-toimintapajoista esiopetusryhmille. Pilottikirjastoiksi valikoituvat Sellon, Kivenlahden ja Soukan kirjastot. Ed. main. kirjastoissa on jo aiemmin järjestetty toiminnallisia tablet-työpajoja esiopetusryhmille. Esiopettaja on voinut varata tilan, tabletit ja mediakasvattajan ohjaamaan toimintatuokiota esioppilaille.


Pedagogisten ICT-ohjaajien pitämissä iPad-pajoissa esioppilailla on mahdollisuus tutustua tablettietokoneisiin, sovelluksiin ja  opetusohjelmiin monipuolisesti ja luovasti sekä turvallisesti ICT-ohjaajan ja kirjastohenkilökunnan toimiessa esimerkkinä. Samalla esiopetushenkilöstö saa tutustua kirjaston tarjoamiin muihin tvt-mahdollisuuksiin mm. mediapajaan (Sello:Muista varata aika etukäteen!), 3D-tulostukseen (Sello, Kivenlahti).
Updated: Terhi

iPad- paja on kestoltaan tunnin mittainen ja siihen osallistuu max 10 lasta kerrallaan muun ryhmän käyttäessä kirjaston muita tiloja. Paja-aika on klo 9-10 ja 10-11 sekä 12-13 ja 13-14. Pajoihin olemme kutsuneet suoraan esiopetusyksiköistä ryhmiä " piloteiksi".


Updated:Terhi

Creative Commons -lisenssiICT esiopetuksessa, jonka tekijä on Terhi Kuoppala, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.