Keto Espoo

Keto Espoo

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kuinka esiopetuksessa voi käyttää Bee-botteja? Ideapankki



Valmistavat harjoitukset:


Aloita kehollisesti, musiikin avulla, toiminnallisesti liikkumalla, leikkimällä, kokeilemalla, piirtämällä, ohjaamalla. (Katso musiikkivinkit kehollisiin harjoituksiin aineiston lopusta.)
Ohjaa ryhmää / kaveria eri askelmäärillä eteen, taakse vasemmalle ja oikealle.
Ohjaa kaveria tarkoilla ohjeilla mihin kohteeseen pitää mennä ja montako askel miten liikkua esim. omalta paikalta lokerolle, lokerolta vessan ovelle jne. 
Anna parille muutamia nuolia, jotka ohjaavat joko eteen tai taakse tai kääntyvät oikealletai vasemmalle. Pyydä toista  lasta suunnittelemaan nuolirata ja toisen kävelemään suunnitelman mukaisesti. Osat vaihtuvat.
Kaveri ohjaa rakentamaan multilink-rakennelmaa.
Kaveri ohjaa piirtämään ruutupaperille tietyn sovitun kuvan ruutu kerrallaan.


Käyttöönotto:


Bee-Bot –robotti, ohjataan kulkemaan matolla koodaamalla näppäimillä.
Ensimmäinen harjoitus: neuvo miten toiminnot toimivat ja anna lasten ensin vaan kokeilla.
Toinen harjoitus: Ohjaa lapsia suunnittelemaan mihin ruutuun  menet ja laskekaa tarvittava reitti ruutuineen. Sitten oma ohjelmointi ja kokeilut.
Kaveri pyytää menemään johonkin ruutuun ja toinen parista ohjelmoi.
Pari/ryhmä suunnittelee nuolilla reitin ja ohjelmoi Bee-Botin liikkumaan suunnitelman mukaan.
Ohjaa Bee-Botilla haluttuun ruutuun. Ruudukon alla voi olla yksittäisiä kuvakortteja kaikenlaisista aihealueista. Huom! Matalat kortit, ettei Bee-Bot jää kiinni tai ala kaartamaan.
Ruudukon korteille voidaan laittaa pari. Ota pinosta kuva ja katso missä sen pari on ja ohjelmoi menemään ruudukkoon, esim muistipelikortit.
Halligallikortit toimivat hyvin. Kun Bee-Bot pysähtyy sano montako hedelmää/kuvaa kortissa on, yhteislukumäärä ja hajotelma.
Ohjaa Bee-Bot piirretyn tai valmiin kuvan luokse, lapsi kertoo tarinan mitä Bee-Bot tekee/kokee. Tallenna padilla Show me:lla, lisää äänet ja tarina on valmis tallennettavaksi.
Lapset voivat piirtää eri aihealueista kuvia ruudukkoon. Esim paikkoja (paloasema, kirjasto koulu, lääkäriasema, puisto), ammatteja, muotoja, eläimiä, kulkuneuvoja jne. Ohjataan Bee-Bot ruutuihin, kielellistetään kuvan asioita.
Tehdään tarina, valokuvataan matolta tarinan paikat ja koodataan Bee-Bot kulkemaan tarinan reitti matolla.
Koodataan Bee-Bot kulkemaan kirjainmatolla omien kirjaimien ruuduilla oma nimi.
Kirjainkortteja; keksi kirjaimella alkavia sanoja
Kirjainruudukko; keksi eri kirjaimista tekemistä ja näyttele pantomiimilla, esim. hyppiä, hiihtää heilua, haistaa, härnätä, hinata. Kaikki tekevät.
Liikuntakortteja, joiden kohdalle päästyä suorita liike/tietty lukumäärä liikeitä.
Laskutehtäviä: ratkaise lasku ja ohjelmoi Bee-Bot ratkaisuruutuun.
Numerokortit: kuljeta Bee-Bot lukujonon mukaisesti, etsi tilasta yhtä monta samanlaista asiaa kuin luku näyttää (ikkunoita, ovia jne).
Numerokortit: kuljeta Bee-Botia alustalla vapaasti,  ja tee erilaisia liikkeitä joka numeron kohdalla.
Numerokortit: kuljeta Bee-Bot numeroruudukolla. Laske yhtä monta helmeä/esinettä lukumäärälautaselle kuin numero näyttää.
Laita ruudukkoon rakennelmakuvia; Rakenna palikoilla/multilinkeillä mallin mukaisesti
Laita pantomiimikuvat ruudukkoon joko molemmat parit= 6 pareista, tai sitten 12 kuvaa, joille etsit Bee-Botilla parin. Ohjaa Bee-Bottia parista pariin. Näytelkää pantomiimikuvat kavereille joko ennen tai jälkeen ruudukkoon laittamista: Kaverit arvaavat mistä on kyse.

        I-Padilla toimivat sovellusvinkit:

•   Ruudukkoon voi laittaa tehtävävinkkejä; esim. pelin tai toimintaideoiden/sovellusten kuvakkeita tai kuvia, joita pitää suorittaa perille päästyään:
•    -logiikkaa ja matemaattista ajattelua tukevat appsit: Esim Rush hour, risti-nolla (tac-tic-toe), Flow free-sokkelo, Smartin sovellus-dices, joka arpoo nopan lukuja- yhdistä liike ja lukumäärä,.
•   kielellistä ajattelua : Molla Abc, , Book Creator, Puppet pals,
•   tiede+hahmottamisen tueksi; Ihmiskeho, Kasvit, Ruoka, Villieläimet
•   musiikki: Garage band, Äänipeli
•   Valmistavia harjoituksia musiikin avulla:Kaksi oikealle;  Titi- Nallet; Villit rytmit cd
•   Kapteeni käskee; Fröbelin palikat
•   Liikkumiset; Vauvojen laulun aika –kirja+ cd
•   Siinan taikaradio kirja+cd; Mun jalat kulkee näin

     Materiaaleja:

•    Bee-Botteja+ alustoja voi tilata Tevellasta
•    Sallittuja kuvia netistä: http://search.creativecommons.org/?lang=fi
•    Älli tälli; opettajan kirja: pantomiimikuvat (Otava)
•    15 cm maalarinteipin pätkillä saat rakennettua toimivan ruudukon. Tee lattiaan maalarinteipillä ruudukko 6/9/12/16  ruudulle.

Tilaamalla saa valmiita mattoja, omatekemiä alustoja voi käyttää yhtä hyvin esim.
piirtämällä isolle paperille 15x15 ruudukkoja, pistepohjia ym.

•    Kirjoja ja peli: 


Hello Ruby Linda Liukas

Dibitassut Matka ohjelmoinnin maailmaan

Robogem –peli Oppi ja ilo

•    Koodaus-sovelluksia: 


Bee-Bot, Kodable, Lightbot Hour, Daisy the Dino, Scratch Jr., Angry Birds

Materiaalin koostanut  Elina Soini Mankkaanpuron koulun esiopetus
elina.a.soini@espoo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.