Keto Espoo

Keto Espoo

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Tulevaisuuden työt

ITK2016 -konferenssin avajaisissa 14.4.2016 opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen puhui digitaalisten taitojen tarpeellisuudesta tulevaisuudessa. Opetusministeri kertoi myös hallituksen kärkihankkeista, joista yksi onkin juuri opettajien digitaitojen kehittäminen.

Puheenvuorossaan hän mainitsi koulun merkityksen vähentyneen nuorten elämässä ja että koulujen tulisi hyödyntää nuorten kiinnostusten kohteita kuten valokuvaamista ja videoimista oppimismenetelminä. Sanni Grahn-Laasonen sanoi, että tulevaisuuden haasteena on yhteistyö. Yhteistyö sekä robottien että ihmisten kanssa. Hän korosti koulukulttuurin muutosta siten, että opettajat toimisivat entistä enemmän yhdessä.

Päivän aikana keskusteltiin lisäksi tulevaisuuden töistä sekä mitkä työt säilyvät ja mitkä katoavat. Tässä kohtaa en voinut olla ajattelematta lapsia, jotka väistämättä leikkivät ammatteja...tulevaisuudessa siis avaruuslentoemäntää...?


Updated: Terhi
Creative Commons -lisenssi
ICT esiopetuksessa, jonka tekijä on Terhi Kuoppala, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.